Perinteinen lasten pikkujoulu pidetään kodalla sunnuntaina 17.12.2023 klo 15 alkaen.
SiMyn kenttämestarit ovat aloittaneet luistelujään tekemisen. Jää valmistunee loppiaiseen mennessä.
Vantaan liikuntatoimi on saanut Palokallion 3,5 km:n lenkin hiihtokuntoon. Pääset hiihtämään Viirilän kentän eteläpuolelta, kuntoilulaatikon luota. Lenkiltä on yhteys Kuusijärven laduille. Viirilän-Bisan kymppi on jo pohjustettu. Se tulee hiihtokuntoon sitten, kun tulossa oleva pakkassää jäädyttää suot.
SYKSYLLÄ 2023
Frisbeegolf-radan avajaiset pidetään sunnuntaina 8. lokakuuta 2023. ** peruutettu **
Jouduimme lykkäämään avajaiset kevääseen, sillä heittolavojen päällysteeksi tilattuja teknonurmimattoja ei ole saatu. Lavat ovat märällä säällä vaarallisen liukkaat ilman mattoja. Toisekseen, aiottuna avajaispäivänä oli tolkuttoman huono sää.
KESÄLLÄ 2023
Olemme rakentamassa 4-väyläistä frisbeegolf-rataa Viirilän kentän länsipuolella olevalle mäelle. Valmista pitäisi tulla syyskuussa. Jo nyt elokuun lopulla pääset kokeilemaan, sillä heittolavat ja korit ovat jo paikoillaan. Väylien kartat asennetaan vielä elokuun aikana. Liity jäseneksi ja kokeile frisbeegolfia!
KEVÄTRETKI - TORSTIN MUISTORETKI
Perinteinen kevätretkemme järjestetään sunnuntaina 7.5.2023 klo 13 alkaen. Omistamme tämän retken Torstin muistolle. Retken keskuspaikkana toimii kotamme. Sieltä lähdetään opastetulle retkelle, joka suuntautuu Sipoonkorven hiidenkirnuille. Matka kodalta kirnuille on n. 1,3 km. Polku on melko vaativa kulkea ja kurainen, joten rehelliset kumisaappaat ovat paras retkeläisen jalkine. Kuljemme rauhallista vauhtia.
Kodalla on tarjolla syötävää ja juotavaa sekä tietokilpailu.
LASTEN TALVIRIEHA
Talvirieha järjestettiin Viirilän kentällä lauantaina 11.3.2023 . Riehassa oli hiihtokilpailu, kanisterikurlinkia, jääkiekon tarkkuuslaukauskisa, napakelkka ja rekiajelua moottroikelkalla.
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS
Seuran sääntömääräinen vuosikokous pidettiin keskiviikkona 15.3.2023 klo 18.00 Ljusbackan seurantalolla. Tämä paikka oli sama kuin viime vuonnakin. Osoite: Ljusbackantie 24, 04130 Sipoo. Esityslista.